Tyytymätön oman kuntasi kaavoitukseen/rakentamiseen/palveluihin? Nyt on oikea aika lähteä ehdolle kuntavaaleihin!
Ehdokkaaksi kannattaa lähteä, jos haluaa jonkin muuttuvan/säilyvän omassa lähiympäristössään, tai vaikka vain kannatuksen vuoksi.
Ympäristöpuolue jatkaa uusien ehdokkaiden etsimistä.
Nimemme taustalla on ympäristö sanan laajassa merkityksessä käsittäen luonnonympäristöjen lisäksi asuin- ja työympäristöt, kulttuuriympäristöt jne.
Meillä kaikkien linjausten pohjana on luonnon ja ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Emme edusta mitään -ismiä emmekä ideologiaa, vaan ratkaisemme ongelmia käytännönläheisesti ja inhimillisesti. Toimimme hyvässä hengessä, mahdollisimman epäpoliittisesti, enemmänkin jonkin asian ympärille perustetun yhdistyksen tapaan. Vaalikoneiden nelikentässä sijoitumme lähelle ristikon keskustaa, hieman enemmän oikealle ja konservatiivipuolelle.
Aikaa ehdokkuuteen kuluu meillä vain sen verran kuin ehdokas itse haluaa. Muutama vaalikone kannattaa toki käydä ruksimassa, mutta on omassa harkinnassa, miten haluaa ehdokkuuden hoitaa.
Viime kuntavaaleissa meillä oli ehdokkaita kahdessa kunnassa, Espoossa ja Siuntiossa. Puolue oli silloin juuri perustettu, eikä alunperin ollut tarkoitus vielä silloin lähteä vaaleihin, mutta tulos oli odottamattoman hyvä. Saimme Espoossa vain viidellä ehdokkaalla ääniä enemmän kuin muut jo rekisteröidyt pienpuolueet yhtä lukuun ottamatta.
Siuntiossa meillä oli kaksi ehdokasta, ja saimme siellä ääniä melkein tuplasti enemmän kuin jo muutama vuosi sitten rekisteröity puolue Liike Nyt (tulos kuvassa). Siuntiohan on yksi Suomen pienimmistä kunnista, joten siellä hyvinkin pieni äänimäärä riittää läpimenoon.
Tutustu linkeistä taustaamme ja yleisohjelmaamme, ja jos tuntuu yhtään omalta, laita viestiä tai sähköpostia osoitteeseen info@ymparistopuolue.fi! Voit olla kiinnostunut joko ehdokkuudesta tai osallistumisesta vaaleihin/ toimintaan jollain muulla tavoin.