82 / Kirsti Pitkänen
Olen toiminut yksinyrittäjänä vuodesta 2007, ja takana on 18 vuoden koirankouluttajayrittäjyys. Olen kahden aikuisen tyttären äiti ja yhden lapsenlapsen isovanhempi. Asun mieheni ja kolmen koirani kanssa Pohjois-Siuntiossa ihan Vihdin rajan tuntumassa, eikä Kirkkonummikaan kaukana ole. Metsälenkeillä ulkoilen siis koirieni kanssa usein jopa kolmessa kunnassa.
Luonto, varsinkin metsä, on elämäni eliksiiri. Saan siitä voimaa ja siellä lataan akkujani. Arvostan luonnon rauhaa, ja siksi olen muuttanut kolmetoista vuotta sitten Siuntioon maaseudun rauhaan Espoosta.
Yrittäjänä toimiminen on tuonut vuosien aikana paljon haasteita ja paljon uutta opittavaa, mutta pidän haasteista ja katson, että uudistuminen, opiskelu ja itsensä kehittäminen kuuluvat ihmisen hyvään elämään etenkin nykypäivänä, kun kehitys on niin nopeaa. Vierivä kivi ei sammaloidu. Olen suorittanut kolme ammattitutkintoa viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Olen aina ollut äärettömän eläinrakas, ja pikkutyttönä minulla oli aina kissa nukkumassa vieressäni ja paljon muitakin elämiä. Koiraa en koskaan saanut. Muuttaessani omaan asuntoon hankin heti oman koiran, ja siitä lähtien koirat ovat olleet elämässäni läsnä. Ilman niitä en osaa elää. Ne antavat niin paljon. Lisäksi kasvatan pienimuotoisesti mittelspitzejä eli saksanpystykorvia. Tänä vuonna tulee täyteen 20 vuotta kasvattajana.
VAALILUPAUS, ARVOT
Luonnosta voimaa ja energiaa! Hyvää elämää – kaikissa ympäristöissä! Onnellista elämää vauvasta vanhuuteen!
Hyvinvoivat ihmiset ja eläimet ovat onnellisen ja hyvän elämän perusta, jonka rakentamiseen panostan. Ympäristö, luonto ja vesistöt antavat itselleni ja koirilleni energiaa ja voimaa. Onnellista ja hyvää elämää – kaikissa ympäristöissä vauvasta vanhuuteen asti. Olen yksinyrittäjä, toiminimeni täytti tänä vuonna 18 vuotta. Minusta yksinyrittäjiä tulee tukea entistä enemmän kaikilta mahdollisilta tahoilta, olemme aivan liian yksin. Muihin yritysmuotoihin verrattuna saamme liian vähän tukea.
TERVEYS
Ihmisen terveys vaikuttaa ihan kaikkeen. Hyvä terveys on avain onnelliseen elämään. Edistämällä terveyttä voimme vaikuttaa yksilön hyvinvointiin ja onnellisuuteen niin nuorena, aikuisena kuin vanhana. Tämä taas johtaa siihen, että perheet, työyhteisöt ja koko yhteiskunta voivat hyvin.
Kikka vaalikoneissa:
https://vaalit.yle.fi/vaalikone/kuntavaalit2025/307/ehdokkaat/22614
https://www.vaalikone.fi/kunta2025/hs/ehdokkaat/7fe8fe7a-3f72-4c80-80ee-c59122ce44bd
https://www.vaalikone.fi/kunta2025/is/ehdokkaat/7fe8fe7a-3f72-4c80-80ee-c59122ce44bd